



|
TERVETULOA/WELCOME |
|
Kiva kun löysit kotisivumme. Aluksi haluaisin kertoa mistä Pauhunmäen kennelin nimi on saanut alkunsa. Sen perusti Irja Kunnari vuonna 1951. Hänellä ja hänen miehellään Iikalla oli mökki Pauhunmäen nimisessä saaressa, jossa he viettivät kaikki kesänsä. Irja toi ensimmäisenä suomeen shih tzun, mutta hän kasvatti myös muita rotuja. Irjan ja Iikan pois mentyä eivät heidän lapsistaan kukaan jatkanut kennel toimintaa, niinpä meille oli jotenkin luonnollista jatkaa samalla nimellä, koska Irja ja Iikka olivat Jyrkin mummo ja pappa. Sekä siksi että Pauhunmäen kennelin nimi pysyy suvussa. Meillä molemmilla on ollut pienestä pitäen koiria, joten se oli selvää molemmille että käytiin kasvattaja kurssi. Kennelnimen saimme 25.5.2004. Kuulumme Suomen kennelliittoon ja olemme myöskin Valkoisenpaimenkoiran sekä Chihuahuan rotuyhdistyksen jäseniä Suomessa. Tavoitteemme on kasvattajana hyvä luonteiset, terveet, rodunomaiset koirat. Meidän kenneltoimintamme on pieni muotoista. |
|
Päivitetty 27.03.2011 |

